Kirjautuminen palveluun



Maaseudun Sivistysliitto

Uutisarkisto

Erityistaiteilijat kertovat omasta työstään
26.04.2013 klo 20:58

Luovat erot -hanke kokeilee Kuopiossa, miten taide voi olla erityistä tukea tarvitsevien työtoiminnan sisältönä. Vaikuttavan näytön asiasta antaa uutisfilmi, jonka taiteilijat ovat itse tehneet omasta toiminnastaan.

Myös ITE-museo Kokkolassa etsii keinoja taiteen tasa-arvon edistämiseen kehittämällä erityistaidetoimintaa. Lue lehdistötiedote.

Erityistaide tarkoittaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tekemää taidetta.

 


Oululaispäättäjien vaalilupaukset puntariin
08.04.2013 klo 14:47

Oulun kaupungin päättäjät olivat ennen kuntavaaleja yhtenä rintamana puhumassa lähiruoan puolesta. Maaseudun Sivistysliiton Syökkö nää lähiruokaa- ja Uutispuuro-hankkeet haastavat nyt kaupungin päättäjät tarttumaan omiin lupauksiinsa. Asiasta muistutetaan keskiviikkona 10. huhtikuuta Linnanmaan Sodexo Technopolis Galaksin (Elektroniikkatie 10, Oulu) tarjoamalla lähiruokalounaalla. Lounaalle on kutsuttu Oulun kaupungin valtuustopuolueiden edustajia ja kaupungin hankinnoista vastaavia.

Lisätietoja: Uutispuuro.fi


Metsä ja mieli teemana Metsäkuvia-luentosarjassa
05.04.2013 klo 11:02

Metsäkuvia-keskusteluluentojen sarja Hämeenlinnan Taidemuseossa jatkuu tiistaina 9.4.2013 klo 18 filosofi Eero Ojasen ja kirjailija Olli Jalosen luennolla Metsä ja mieli. Keskustelijat luotaavat katseen suomalaisten metsäsuhteeseen. Lue lisää.


Kuusamossa ja Pyhäjärvellä puhutaan kaivoksista
22.03.2013 klo 13:40
Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-maaseututiedotushanke ja sanomalehti Kaleva järjestävät kaivosalaa käsittelevän keskustelutilaisuuksien sarjan Pohjois-Pohjanmaalla. Sarjan toisessa osassa Kuusamon lukion auditoriossa 27. maaliskuuta kello 17.30–20 keskitytään suunnitteilla olevan kaivoksen herättämiin kysymyksiin. Pyhäjärvellä 3. huhtikuuta mietitään, miten kaivosalue voisi Laguna-hankkeessa palvella tiedettä ja mitä hyötyä tieteellisestä tutkimuksesta ylipäätään on. Aiheesta alustaa kosmologian professori Kari Enqvist. Lisätietoja Uutispuuro.fi

Hämeenlinnan Taidemuseossa humisee Kultainen metsä
14.03.2013 klo 17:20
Metsän kultaisuus on suurta ja pyhää, mutta myös selluloosaksi rouhittua kauppatavaraa. Valokuvaaja Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Kultainen metsä -näyttely Hämeenlinnan Taidemuseossa 15.3.–28.4.2013 tarkastelee puiden valtakuntaa kulttuurisena, villinä ja teollisena tilana. Ajatuksia herättävä näyttely saa katsojan pohtimaan suhdettaan metsään ja luontoon. Näyttely on osa MSL:n ympäristösivistyksen hanketta. Lue tiedote. Lue MSL:n puheenjohtajan Timo Kauniston avajaispuhe.

Ilomantsissa innostetaan ihmisiä valokuituverkkoon
08.03.2013 klo 13:05

Ilomantsi rakentaa koko kunnan alueelle valokuituverkon. Verkon rakentaminen aloitetaan tulevana keväänä. Ennen rakentamista kunta, verkkoyhtiö Ilonet ja Maaseudun Sivistysliiton Itä-Suomen aluekeskus innostavat ihmisiä valokuituverkon tarjoamiin palveluihin. Valokuituverkkoa on verrattu merkitykseltään sähköverkon rakentamiseen. Sen merkitys on paljon suurempi ja sitä voisi verrata enemmin koulujen tuomaan sivistysimpulssiin.

Ilomantsin valokuituillat alkavat 12.3. Maukkulassa. Aluksi kierretään neljä kylärypästä, joissa kerrotaan miten verkon rakentaminen etenee ja mitä kaikkea nopeat tietoliikenneyhteydet mahdollistavat. Lisää aiheesta: http://www.msl-ita.fi/100mb/ ja http://www.maakaista.fi/item/447-miljoona-metriä-valokuitua-ilomantsiin


112-päivänä puhutaan arjen turvallisuudesta
07.02.2013 klo 15:22
112-päivä on valtakunnallinen teemapäivä, jolloin korostetaan turvallisuuden merkitystä ihmisten arjessa. 112-päivää vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. päivänä. Pohjois-Karjalassa Kiertävä Pysäkki -hanke järjestää kolme tilaisuutta klo 12.00 alkaen. Paatapahtuma on Polvijärvellä. Maaseudun Sivistysliiton aluetoimijat hoitavat tapahtuman lähettämisen eri tapahtumapisteistä toiseen. Pohjois-Karjalan 112 -päivän tapahtumat ovat kylillä, joissa on saatavilla nopeat tietoliikenneyhteydet. Päivän alustukset live -lähetyksenä www.msl-ita.fi/112 -sivulla. Huomaa myös eri tapahtumapaikkojen lähetykset bambuser -linkistä. Lue lisää www.msl-ita.fi/112

Suomalaiset haluavat kotimaista lähiruokaa ja alkuperämerkintöjä
01.02.2013 klo 18:13

Tuore tutkimus kertoo suomalaisten ruoka- ja maatalousnäkemyksistä kotimaisuuden, EU:n ja ympäristön näkökulmasta. Tarkastelussa on mm. miten ikä, tulotaso, asuinpaikka, ammatti, koulutus ja puoluekanta selittävät mielipiteitä.
     Ajatuspaja e2:n, Maaseudun Sivistysliiton ja MTK:n toteuttama tutkimus kertoo suomalaisten arvostavan kotimaista lähiruokaa. Kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuus halutaan turvata, ja ruoan alkuperämaan tulisi näkyä.
     Ruokatuotantoon liittyvät aiheet ovat tärkeä osa Maaseudun Sivistysliiton ympäristösivistyksen teemaa. 
     Lue lisää tutkimuksesta.


Maaseutuparlamentti ruotii maalaisidentiteettiä
21.01.2013 klo 14:58
Oletko maalainen vai kaupunkilainen ja mitä siitä? Uutispuuron-maaseutuparlamentissa helmikuussa puidaan identiteetin merkitystä yhteiskunnassa. Miten identiteetin rakentuminen vaikuttaa henkilökohtaisesti tai taloudellisen toimeliaisuuden kannalta? Millä tavalla paikkakunnan identiteetti vaikuttaa esimerkiksi matkailussa tai yhteisöjen kehittymisessä.

Aiheesta alustaa vuonna 2008 kemijärveläistynyt ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä Kari Väänänen. Lisäväriä keskusteluun tuovat osallistujamme yhteiskunnan eri aloilta.

Tervetuloa kaikille avoimeen keskustelutilaisuuteen Ouluun Radisson Blu -hotellissa 28. helmikuuta 2013 kello 12–15.30. Lisätietoja ja ilmoittautuminen. 

Haemme hankevetäjää kulttuurihankkeeseen
08.01.2013 klo 14:34
Hankevetäjä vastaa 2-vuotisen hankkeen toteuttamisesta ja tapahtumatuotannoista sekä toteuttaa hankkeeseen kuuluvat tapahtumat, tiedotuksen ja koordinoinnin. Hakijalta edellytämme aikaisempaa kokemusta kulttuurituotannoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä. Työn luonteeseen liittyen hakijalta toivomme innovatiivisuutta, yhteistyökykyä, käytännön osaamista kulttuuritapahtumien ja näyttelyiden toteuttamisessa sekä sujuvaa englannin kielen taitoa.

www.msl.fi/puustapitkaan

Lähetä vapaamuotoinen hakemus  pe 18.1.2013 mennessä


Kultainen metsä -näyttely lähdössä kiertueelle
03.01.2013 klo 12:19

Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Kultainen metsä -näyttelykiertue avautuu Jyväskylän taidemuseossa 11.1.2013 ja siirtyy myöhemmin Hämeenlinnan ja Kuopion taidemuseoihin. Taiteilijat pohtivat valokuvissa ja lyhytelokuvissa ihmisen suhdetta luontoon. Metsää tunnustellaan kolmesta perspektiivistä: kulttuurisena, villinä ja teollisena tilana.

      Monipuolinen luentosarja avaa metsään liittyviä mielikuvia, asenteita ja arvoja sekä ympäristösivistyksen käsitettä. Tarkastelun kohteena on suhde metsäluontoon, metsiin virkistyksen lähteenä ja mielenmaisemana sekä metsien käyttö raaka-aineena.

      Näyttely oheistapahtumineen on osa Maaseudun Sivistysliiton ja Natur och Miljön ympäristösivistyksen hanketta ja toteutetaan yhteistyössä museoiden kanssa. Lehdistötiedote.


Liisa Heikkilä-Palo siirtymässä eläkkeelle
29.11.2012 klo 17:54

Maaseudun Sivistysliiton kulttuurityötä yli neljäkymmentä vuotta luotsannut kulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palo on jäämässä vuodenvaihteessa eläkkeelle. Läksiäisjuhlia vietettiin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa 29.11.2012 Helsingissä.

Maaseudun Sivistysliiton kunniapuheenjohtaja ministeri Jaakko Numminen piti juhlassa puheen, jossa muisteli Liisa Heikkilä-Palon uran vaiheita ja luonnehti hänen merkittävyyttään suomalaiselle kulttuurielämälle ja kirjankustannusalalle.

Liisa Heikkilä-Palo jatkaa osa-aikaisesti Maahenki-kustantamon kustantajana.

Lataa tiedosto: "Jaakko Nummisen puhe Liisa Heikkilä-Palolle 29.11.2012"


Luovat erot -hankkeen taidestudio Kuopioon
27.11.2012 klo 11:28

Maaseudun Sivistysliitto ja Vaalijalan kuntayhtymä valmistelevat Kuopioon pilottistudiota, jossa erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat voivat työskennellä useana päivänä viikossa. Osallistujien haku on käynnissä. Kerran viikossa tapahtuvan taideharrastamisen jatkumoksi etsitään nyt hyvää mallia kokonaisvaltaisempaan taidetyötoimintaan. Luovat erot -hanke saa ESR-rahoitusta Pohjois-Savon ELY-keskukselta. Kehittämisverkostoon kuuluvat Kaarisilta ry ja Kokkolassa ITE-museon yhteydessä aloittava taidestudio. Lue lisää.


Kuntakehittämisen seminaari Pudasjärvellä
08.11.2012 klo 14:16

Maaseudun Sivistysliiton Koti maalla -hanke ja Pudasjärven kaupunki järjestävät 8.11.2012 kulttuurikeskus Pohjantähdessä Pudasjärvellä kuntakehittämisen seminaarin, jossa visioidaan paikallista elinvoimaa ja palveluiden järjestämistä tulevaisuudessa.

Lisätietoja seminaarista


Maassa maan tavalla? - näkökulmia maahanmuutosta
04.10.2012 klo 10:08
Koti Keski-Suomessa -hanke ja Saarijärven kansalaisopisto järjestävät Saarijärvi-salissa 22.11. maahanmuuttoa käsittelevän seminaarin Maassa maan tavalla? - näkökulmia maahanmuutosta. Aiheena on tämän päivän maahanmuutto Keski-Suomessa maahanmuuttajien, paikallisten asukkaiden, viranomaisten ja lainsäätäjän näkökulmasta. Lue lisää.

MSL:n kulttuurijohtajaksi valittiin Helka Ketonen
03.10.2012 klo 12:40
MSL:n uudeksi kulttuurijohtajaksi on valittu FM Helka Ketonen. Hän siirtyy tehtävään Valtion taidemuseosta, missä toimii erikoisasiantuntijana ja vastaa valtakunnallisesta taidemuseoalan kehittämisestä. Aiemmin Ketonen on työskennellyt mm. Kiasmassa, Lönnströmin museossa Raumalla ja UNESCOn Vietnamin yksikössä museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijana. Lue lisää.

Metsien miehet Veturitallissa
21.09.2012 klo 14:11
Metsien miehet -näyttely Salon taidemuseo Veturitallissa on fantasian maailma, jossa pääosaan nousevat pöllöt ja metsäläiset. Esillä on puuveistoksia ja metsäaiheisia maalauksia, puupiirroksia ja videoteos. Näyttely palaa vuosiin, jolloin veistäminen ei ollut hienostelua. Puu on särmikästä ja metsä ryömii iholle. Näyttely on metsä, jossa taide edustaa luontoa ja luovuus on vihreää kultaa. Lue lisää.

Monikulttuurisuusviikko Lapin kirjastoissa
23.08.2012 klo 10:29

Muutoksessa mukana Lappi -hanke järjestää yhteistyössä Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Pellon kuntien kirjastojen kanssa monikulttuurisuusteemaviikon 10.-13.9.2012.

Kirjastoilla nähdään tunnettuja esiintyjiä ja tapahtumia on kaikenikäisille: Kulttuurit kohtaavat -iltoja, nukketeatteria, kirjavinkkausta, kirjakahviloita…

Mukana mm. vuoden 2010 pakolaisnainen Nasima Razmyar sekä Nukketeatteri Sytkyt.

Kaikkien kuntien tapahtumakalenteri on jaossa kirjastoilla ja se löytyy myös hankkeen nettisivulta www.msl.fi/muutoksessamukanalappi.


Heikki Willamon metsäkuvia Tampereella
17.08.2012 klo 09:05

Heikki Willamon luontokuvien näyttely Vuosi metsässä on edennyt kiertueellaan Tampereelle. Näyttely on esillä TR1 Taidehallissa Valokuvakeskus Nykyajassa 18.8.-23.9.2012. Myöhemmin syksyllä tunnelmallisia metsäkuvia pääsee näkemään Helsingissä ja loppuvuonna Saarijärvellä. Kiertue on osa MSL:n ja Natur och Miljön ympäristösivistyksen hanketta. Näyttelyn ohella Willamon metsäkuvista on julkaistu Vuosi metsässä -kirja.


Kirjoituskilpailu kalasta ja kalastamisesta
02.07.2012 klo 10:08

Kaloihin ja kalastamiseen liittyviä kertomuksia kutsutaan mukaan Iso Siika -kirjoituskilpailuun. Kilpailuun voi lähettää tosipohjaisia ja kaunokirjallisia kertomuksia, tarinoita ja muistelmia. Kilpailu on osa MSL:n Poukama-hanketta ja kestää 31.1.2013 saakka. Lisää tietoa.


Ympäristösivistyksen portaali avautui
25.06.2012 klo 10:44

Ympäristösivistyksen portaali on avattu osoitteessa www.ymparistosivistys.fi. Maaseudun Sivistysliiton ja Natur och Miljön hankekokonaisuus avaa näkökulmia omakohtaiseen luontosuhteeseemme neljän e:n arvopohjalta: millainen on eettinen, esteettinen, ekologinen ja emotionaalinen suhteemme luontoon ja ympäristöön. Hankkeeseen kuuluu näyttelyitä, julkaisuja ja elämyksellisiä tapahtumia. Kesällä 2012 Heikki Willamon Vuosi metsässä -näyttely kiertää Kristiinankaupungissa ja Tampereella ja Mehtätivoli esiintyy Pyhtäällä ja Parikkalassa. Lisää tietoa: Vuosi metsässä -näyttely, Mehtätivoli.


Koulutustarvekyselyn osallistujavoitto Tohmajärvelle
12.06.2012 klo 14:33

Matti Kuittinen Tohmajärveltä on voittanut Keskustan puoluekokouksessa järjestetyn koulutustarvekyselyn osallistujapalkinnon. Palkintona arvottiin Maahengen kustantama Hevosvoimaa kirja.

Maaseudun Sivistysliiton  8.-10. kesäkuuta tekemässä koulutustarvekyselyssä kysyttiin, millaista vaikuttamiseen liittyvää koulutusta kyselyyn osallistujat pitivät tarpeellisena. Vastauksia käytetään keskustajärjestöille suunnattavan koulutuksen suunnitteluun.


Maaseutu tulee Ouluun maakuntafestareille 16. kesäkuuta
12.06.2012 klo 12:13

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan parhaat palat saapuvat 16. kesäkuuta Oulun kaupunginteatterille kello 9-15. Maakuntafestari esittelee maaseudun kulttuuria, asumista, lähiruokaa ja vapaa-ajan mahdollisuuksia kaupunkilaisille. Maaseutuparlamentissa puidaan maaseutuyrittäjyyttä. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Lue lisää.


Santeri Alkion syntymän150-vuotisjuhla Laihialla 17.6.2012
08.06.2012 klo 12:30

Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuoden päätapahtumaa vietetään Laihian nuorisoseurantalolla sunnuntaina 17.6.2012.  Tiedote.


ITE-taidetta veistetään Enontekiöllä
07.06.2012 klo 15:12
Moottorisahaveistotapahtumassa Enontekiöllä 14.–17.6. syntyy taidetta Kari Tykkyläisen ja 13 veistäjän voimin. Teokset tulevat osaksi Juhannusmorsian ja hääväki -esitystä, joka toteutuu Karesuvannossa Suomen tullin läheisessä maastossa juhannusaattona 22.6. Teokset jäävät maastoon kesänäyttelyksi 30.9. saakka. Lehdistötiedote.

Kiintiöpakolaisesta kuntalaiseksi -seminaari 1.6.2012 Kärsämäellä
15.05.2012 klo 10:14
Maaseudun Sivistysliiton Koti maalla -hanke järjestää yhteistyössä Kärsämäen kunnan kanssa kiintiöpakolaisten vastaanottoa käsittelevän seminaarin. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman laaja näkökulma kiintiöpakolaisten vastaanottoon ja uuteen kotoutumislakiin sekä kotouttamistoimenpiteisiin. Lataa tiedosto: "Kiintiöpakolaisesta kuntalaiseksi -seminaarin ohjelma"

Vuoden opintotoimijat 2011
10.05.2012 klo 13:04
Maaseudun Sivistysliitto palkitsee vuoden 2011 opintotoimijoina Anna-Liisa Turpeisen ja Heikki Hännisen. He ovat pitkään toimineet Eläkeliiton Saarijärven yhdistyksen opintoryhmien vetäjinä. Anna-Liisa Turpeinen ja Heikki Hänninen ovat omalla esimerkillään osoittaneet, että pitkäjännitteinen opintoryhmätyö tuottaa monenlaista iloa ja aktiivisuutta ikäihmisille.

Tulevaisuuden Liminka -seminaari
27.04.2012 klo 13:13
Maaseudun Sivistysliiton Koti maalla -hanke ja Limingan kunta järjestävät yhteistyössä kuntakehittämisen seminaarin, jonka tavoitteena on kunnan tulevaisuuden visiointi paikallisen elinvoiman ja palveluiden järjestämisen näkökulmista tiistaina 8.5. Tervetuloa! Katso lisätietoja ja ohjelma.


Toukokuussa perehdytään lähiruokayrittäjyyteen Oulussa
23.04.2012 klo 08:58
Maaseudun Sivistysliiton Syökkö nää lähiruokaa? -hanke järjestää 3.5. Lähiruokapäivän Oulussa yhteistyössä BusinessOulun ja Oulun Uusyrityskeskuksen kanssa. Päivä alkaa Lähiruoka liiketoimintana -seminaarilla ja jatkuu illalla Lähiruokatreffeillä eli yritysten verkostoitumistilaisuudella. Seminaarin tarkoituksena on innostaa ja sparrata yrittäjiä sekä tarjota tietoa lähiruokayrittäjyydestä kaikille kiinnostuneille. Lähiruokatreffeillä on mahdollisuus tavata muita yrittäjiä ja solmia yhteistyösuhteita. Lisätietoa: www.syokkonaalahiruokaa.fi/ajankohtaista

Tehdään toisin
16.04.2012 klo 08:55
Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunnan ja MSL:n järjestämä Tehdään toisin -järjestöfoorumi nosti kissan pöydälle Kiteellä 11.4. Aurinkoinen kevätsää ei rokottanut osallistujia, vaan Anninkartanolle saapui lähes neljäkymmentä eri järjestön ja yhdistyksen edustajaa.

Maakaista-kiertue Pohjois-Karjalassa
29.03.2012 klo 14:13
Maakaista-kiertue rullasi 28.3.2012 Juukaan, kunnantalolle. Tulevaisuuskeskustelussa kolmen kärkeen teemoina nousivat elävä maaseutu, hankepolitiikka ja -hallinto sekä luonnon hyödyntäminen. Juukaan toivottiin lisää luonnontuotteiden jatkojalostusta, sillä alan koulutusta löytyy omasta maakunnasta. Lue tarkemmin Maakaista.fi -sivuilta.

Heikki Willamon Vuosi metsässä avaa ympäristösivistyksen hankkeen
14.03.2012 klo 12:20
Heikki Willamon Vuosi metsässä -valokuvanäyttely lähtee kiertueelle Torniosta, jossa se on esillä Aineen taidemuseossa 16.3.–17.6.2012. Näyttely ja samanniminen kirja kertovat vuodenkierrosta metsässä ja ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa. Näyttely on osa Maaseudun Sivistysliiton ja Natur och Miljön ympäristösivistyksen hanketta.

40 vuotta kulttuurityötä
05.03.2012 klo 14:08

Kulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palo on luotsannut Maaseudun Sivistysliiton kulttuurityötä 40 vuotta ehtymättömällä innolla ja aina uusin ideoin. Lue Sivistys.netistä visionäärisen kulttuurivaikuttajan haastattelu.


Vuosi metsässä vie hiljaisuuden lähteille
01.03.2012 klo 10:53

Heikki Willamon uusi kirja Vuosi metsässä on persoonallinen luontoessee ja herkkävireinen taidekirja. Se kertoo vuodenkierrosta metsässä ja ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa. Kirja sekä samasta aineistosta tuotettava kiertävä näyttely ovat osa Maaseudun Sivistysliiton ja Natur och Miljön ympäristösivistyksen hanketta.


Seppo Niemelän uutuuskirja Santeri Alkiosta
27.02.2012 klo 14:44

Santeri Alkion sivistysfilosofia osuu nykyaikaan. FT Seppo Niemelä tiivistää näkemyksellisesti Alkion ajattelun ytimen tämän syntymän 150-vuotisjuhlan kynnyksellä. Uudessa kirjassaan hän kiteyttää Alkion keskeisiä ajatuksia itsekasvatuksen, sivistyksen ja ihmisyyden teemoista, paikallisuudesta ja kansainvälisyydestä, luonnosta ja talouselämästä, kansanvallasta ja yhteisestä vastuusta.


Ajattelun käsikirja
23.02.2012 klo 11:56

Ajatus ”käsikirjan” tekemisestä syntyi Paikan taju – Tajun paikka -foorumeissa, jotka Maaseudun Sivistysliitto järjesti yhteistyössä Metanoia Instituutin, Pohjois-Pohjanmaan liiton, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, SITRA:n, Kalevan ja YLEn kanssa. Harri Hyyppä tarttui haasteeseen, ja syntyi tämä "Ajattelun käsikirja". Tervetuloa tutustumaan - mitä ajatuksia se sinussa herättää? 


Enneagrammikoulutus yrittäjille Keski-Suomessa
02.02.2012 klo 10:21
Tervetuloa virkistävään koulutuspäivään la 18.2. Katso ohjelma: "Itsetuntemus ja itsensä kehittäminen yrittäjänä enneagrammin avulla"  ja ilmoittaudu mukaan viimeistään ma 13.2. mennessä - mukaan mahtuu rajoitettu määrä osallistujia.

Maaseudun ilmiöitä näyttelyssä Oulussa
16.01.2012 klo 08:39

Näyttelyssä tuodaan esiin ja kaupunkilaisten ulottuville Uutispuuro-maaseututiedotushankeen aikana esille nousseita asioita. Tervetuloa tutustumaan maaseutuun Oulun kaupunginkirjastossa viikolla 3 (14.1. alkaen). Lue lisää: "Tiedote näyttelystä"


Tunturi-Lapin kulttuurimatkailupalvelut liettualaisten silmin
12.01.2012 klo 13:56

CULTRURAL Kansainvälisen kulttuurimatkailuhankkeen liettualaiset partnerit saapuvat Tunturi-Lappiin tänään viiden päivän opintomatkalle. 21 hengen ryhmä koostuu Trakain alueen matkailuyrittäjistä, toimittajista, kulttuuritoimijoista ja kunnan edustajista. Liitteenä lehdistötiedote ja vaihto-ohjelma. Tervetuloa mukaan!


MSL kartoitti Itä-Euroopan outsider-taidetta
21.12.2011 klo 08:36

Outsider Art Past Forward -hanke kartoittaa ja tuo yhteen eurooppalaisen outsider-taiteen kenttää. Maaseudun Sivistysliiton tehtävänä hankkeessa on ollut koota tietoja alan toimijoista Itä-Euroopassa. Millainen prosessi on ollut ja mitä muuta on kuulunut rooliimme hankkeessa – siitä lisää CIMOn verkkosivujen hankehaastattelussa.


Timo Kaunisto MSL:n puheenjohtajaksi
08.12.2011 klo 11:46

Suomen Keskusta rp:n varapuheenjohtaja Timo Kaunisto on valittu Maaseudun Sivistysliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Tiedote.


Seppo Niemelälle Alkio-mitali
08.12.2011 klo 11:44
FT Seppo Niemelälle on myönnetty iso Alkio-mitali työstään kansansivistyksen hyväksi. Tiedote.

Koti Keski-Suomessa ja Näkökulmavestas yrittäjille Facebookissa
02.12.2011 klo 09:26

Käy tutustumassa Näkökulmaverstas yrittäjille ja Koti Keski-Suomessa –hankkeiden Facebook-sivuihin. Tykkäisimme jos tykkäisit!

Näkökulmaverstas yrittäjille

Koti Keski-Suomessa 


Koti maalla -hankkeen nettisivut on avattu
02.12.2011 klo 09:20

Yhteisö- ja monikulttuurisuushanke Koti maalla toimii Limingan, Kärsämäen, Pudasjärven sekä Raahen, Pyhäjoen, Siikajoen ja Vihannin alueilla. Sivuilta löytyy tietoa hankkeesta sekä ajankohtaisista tapahtumista - käy tutustumassa: www.kotimaallahanke.fi!


Avoimet ovet Saarijärvellä ke 30.11.
22.11.2011 klo 11:54

Tervetuloa tutustumaan toimiston väkeen ja toimintaan glögin ja pipareiden kera keskiviikkona 30.11. klo 13 - 19! Esillä myös Maahenki-kustantamon kirjauutuudet, joita voit tilata tarjoushinnoin. Lisää ajankohtaisia asioita alueen omilla sivuilla.


Lähiruoka keskustelussa Pohjanmaalla
14.11.2011 klo 11:14

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan lähiruoasta paneelikeskusteluihin, joissa kohtaavat lähiruuan asiantuntijat eri aloilta! Keskustelutilaisuuksia järjestetään kolme: Haapavedellä to 17.11., Kuusamossa ke 23.11. ja Oulunsalossa to 1.12. 
Katso tarkempi ohjelma.


Monikulttuurisia tapahtumia:
25.10.2011 klo 10:39

Kotona Lapissa -seminaari Levillä 3.-4.11.2011

Maahanmuuttoaiheisen seminaarin järjestää Muutoksessa mukana Lappi-monikulttuurisuushanke. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tästä linkistä.

Hyvän mielen ilta Wilson Kirwan seurassa

Keski-Suomessa järjestetään Viitasaarella 3.11. ja Saarijärvellä 4.11. monikulttuuriset yrittäjäillat. Tilaisuudet järjestävät Koti Keski-Suomessa ja Näkökulmaverstas yrittäjille-hankkeet. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tästä linkistä.

Tilaisuudet on tarkoitettu kaikille, jotka työnsä tai vapaa-aikansa puolesta ovat tekemisissä maahanmuuttoon liittyvien kysymysten kanssa.


Tuhannen raudan takojat yrittäjyyden äärellä siirretty
24.10.2011 klo 09:19

Huom! Tuhannen raudan takojat yrittäjyyden äärellä -tilaisuuden ajankohta on muuttunut, järjestetään kevään 2012 aikana.


Oletko täysverinen maalainen vai asvaltin kasvatti?
18.10.2011 klo 10:50
Nyt voit testata netissä oletko täysverinen maalainen vai asvaltin kasvatti! Maaseudun Sivistysliitto, Yle Oulu, sanomalehti Kaleva ja Pohjois-Pohjanmaan liitto selvittävät samalla, millaisia mielikuvia Pohjois-Pohjanmaan maaseudusta löytyy ja mitä ihmiset maaseudulta haluavat. LINKKI KYSELYYN

Irtoa hetkeksi arjesta - nyt tarvitaan villejä ideoita!
14.10.2011 klo 08:26

Sitra järjestää Irtoa hetkeksi arjesta - nyt tarvitaan villejä ideoita! -kampanjan, jonka päätavoitteena on luoda uusia palveluita ihmisten muuttuneille tarpeille maaseutua kohtaan. Jos ei halua ehdottaa omaa ideaa, voi myös antaa pisteitä muiden keksimille ideoille. Villeimmiksi arvioitujen ideoiden keksijät palkitaan. Sivusto on avoinna 30.10. asti. Tutustu tarkemmin kampanjaan!


Aarniometsä-kirjan tekijöille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto
07.10.2011 klo 09:21
Metsänhoitaja, metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi ja metsänhoitaja, metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen ovat saaneet vuoden 2011 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Suomalainen aarniometsä (Maahenki 2010). "Suomalainen aarniometsä on harvinaisen monipuolinen ja laadukas tieto- ja valokuvateos luonnonmetsien elämästä, niiden historiasta ja merkityksistä ihmisille. Teoksessa yhdistyy monia näkökulmia, joita ei yleensä samojen kansien sisällä tavata", luonnehditaan palkintoperusteluissa. Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen ovat aiemmin saaneet samasta teoksesta Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan.

Erkki Pirtolalle kuvataiteen valtionpalkinto
27.09.2011 klo 17:38

Taiteilija Erkki Pirtola on saanut kuvataiteen valtionpalkinnon. ”Erkki Pirtola on suomalaisen vaihteohtotaiteen johtohahmoja, taiteilija, jonka yli nelikymmenvuotiseen uraan mahtuu lähes koko kuvataiteen muutosten kirjo”, totesi ministeri Paavo Arhinmäki palkintojuhlassa. Maaseudun Sivistysliiton ITE-taiteen projekteissa Erkki Pirtola on ollut keskeinen dokumentaristi ja taiteellinen innoittaja.


Pohjois-Pohjanmaan maaseutugaalassa palkittiin elämänlaadun parantajia
10.09.2011 klo 15:18
Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisessä maaseutugaalassa 9. syyskuuta Oulussa palkittiin vuoden lähiruokateko sekä kunta, yhdistys ja henkilö, jotka ovat parantaneet maaseudun elämänlaatua erityisellä tavalla.
Lataa tiedosto: "TIEDOTE 9.9.2011" 
Katso myös: Uutispuuro

Arkkiatrin kaarnaveistoksista syntyi Tuohelan kylä
16.08.2011 klo 15:01

80-vuotta täyttävä arkkiatri Risto Pelkonen on luonut kaarnaisista pienoisveistoksistaan onnellisten ihmisten kylän, Tuohelan. Kaarnainen kylänväki esittäytyy Pelkosen uutuuskirjassa sekä näyttelyissä Helsingissä ja Kokkolassa.


Br?§nd?§?§ Provinssi -valokuvauskilpailu
14.06.2011 klo 12:23
Brändää Provinssi -kilpailuun osallistuvia kuvia voi ladata kilpailusivuille 18.5.-1.8.2011 välisenä aikana.

Teatterikesä-lehti ihastuttaa j?§lleen
31.05.2011 klo 21:27

Pohjois-Karjalan Teatterikesä -lehti jaettiin tällä viikolla kaikkiin maakunnan talouksiin. Lehteä odotetaan, sitä säilytetään koko kesän ja siitä selviää parinkymmenen teatterin esittelyt, esitysajat, yhteystiedot ja monet maakunnan kylätapahtumat. Katso itse http://issuu.com/maakaista.fi/docs/teatterikesa-nettilehti


Hevostekstien voitot ratkesivat
27.05.2011 klo 08:36
Hopsis kopsis polleamus -kirjoituskilpailun pääpalkinnot menivät Tampereelle ja Tuusniemelle. Kilpailu kokosi liki 900 hevosiin liittyvää tarinaa.

Afrikan tähtiä Hämeenlinnassa
19.05.2011 klo 08:46

Jo sukupolvien ajan olemme tutustuneet Afrikkaan pelaamalla Afrikan tähti -lautapeliä. Värikkäällä kartalla vaeltaen olemme etsineet valtavaa timanttia. Afrikkalaisen nykykansantaiteen tähtiä on tänä kesänä esillä Hämeenlinnan taidemuseossa.


Monikulttuurisuushanke Keski-Suomen maaseutualueilla käyntiin syksyllä
16.05.2011 klo 08:45
Hankkeen tarkoituksena on auttaa sekä uussuomalaisia että syntysuomalaisia sopeutumaan nykypäivän monikulttuurisiin maakuntiin. Haemme kahta hankekoordinaattoria Keski-Suomeen.

Afrikkalainen nykykansantaide sykkii Kokkolassa
11.05.2011 klo 09:52
Värikäs, aito ja kansanomainen afrikkalainen nykykansantaide sykkii MSL:n tuottamassa Täällä Afrikka -näyttelyssä K.H. Renlundin museossa kesän ajan.

Luovien vastakohtaisuuksien maaseutu
26.04.2011 klo 14:09

Torstaina 12.5. järjestettävässä seminaarissa etsitään vastauksia maaseudun kehittämiskysymyksiin ja siihen, mikä merkitys kirjastolla, kansalaisopistoilla, kunnan kulttuuripalveluilla, järjestöillä ja kylillä on kulttuurin tekijänä ja kehittäjänä.

Lähiseminaarit järjestetään yhteistyössä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmänkanssa. Lähiseminaarissa seurataan netti-tv:n välityksellä Kulttuuriteemaryhmän järjestämää seminaaria Hanasaaren kulttuurikeskuksesta.

Raahessa lähiseminaarin järjestävät Uutispuuro aj Kulttuurivalssaamo Staagi, ilmoittautumiset 6.5. mennessä sähköpostilla pia.alatorvinen@msl.fi 

Saarijärvellä lähiseminaarin järjestävät Saarijärven kaupunki ja Maaseudun Sivistysliiton Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskus. Ilmoittautumiset 6.5.mennessä sähköpostilla: leena.kuhno@msl.fi


Näkökulmaverstas yrittäjille Keski-Suomessa
26.04.2011 klo 13:59

Eri puolilla Keski-Suomea kokoontuu Näkökulmaverstas-ryhmiä, joissa on mukana laaja kirjo eri alojen yrittäjiä. Ryhmille on tarjolla työnohjausta pienryhmissä sekä yhteisiä koulutuspäiviä ja opintomatkoja.

Luovan näkökulman yrittäjyyteen tarjoavat keksintöasiamies Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskuksesta ja Mika Lahtinen Torstaiteatterista Äänekoskella 2.5. Yrittäjätapaaminen on samalla Näkökulmaverstas yrittäjille–hankkeen esittelytilaisuus. Ilmoittautumiset sähköpostilla: heli.korhonen@.fi


Raahessa etsitään luovia vastakohtaisuuksia
18.04.2011 klo 12:34

Raahessa etsitään 12. toukokuuta luovien vastakohtaisuuksien Pohjois-Pohjanmaata. Softpoliksessa pidettävässä seminaarissa etsitään vastauksia maaseudun kehittämiskysymyksiin ja siihen, mikä merkitys kirjastolla, kansalaisopistoilla, kunnan kulttuuripalveluilla, järjestöillä tai kylillä on kulttuurin tekijänä ja kehittäjänä.

Seminaariin voi ilmoittautua sähköpostilla pia.alatorvinen@msl.fi 6.5.2011 mennessä. Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä. Seminaari on tarkoitettu hallinnon ja järjestökentän kulttuuritoimijoille sekä päätöksentekijöille.

Seminaarin järjestävät Uutispuuro ja Kulttuurivalssaamo Staagi yhteistyössä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kanssa


Nuoria ja maahanmuuttajia halutaan asumaan maalle
18.04.2011 klo 12:15

Maaseudun Sivistysliitto (MSL) aloittaa Pohjois-Pohjanmaalla uuden Koti maalla –hankkeen, jonka tarkoituksena on edistää nuorten ja maahanmuuttajien jäämistä maalle asumaan.

Lisätietoja hankkeesta aluepäällikkö Elina Vehkalalta p. 040 568 3404, elina.vehkala(at)msl.fi.


Kyläillat kiinnostavat Pohjois-Karjalassa
16.04.2011 klo 08:03
Yli 1500 kyläläistä on jo osallistunut Maaseudun Sivistysliiton Laiffia Landella -kyläkierroksien kyläiltoihin Pohjois-Karjalassa. Kyläkierrokset tehdään yhdessä kuntien ja muiden maaseutukehittäjien kanssa. Kyläkierrokset aloitettiin Juuasta lokakuussa ja nyt viimeisiä kyläitoja kierretään Keski-Karjalassa. Kyläiltojen tavoitteena on aktivoida kylien asukkaita ja yhdistyksiä oman alueen kehittämiseen. Samalla ihmisiä innostetaan kehittämään omia taitojaan mm. yhditystoiminnassa ja tiedottamisessa. www.msl.fi/laiffi

MSL:n Kittilän toimipiste avattu
25.01.2011 klo 12:49

Maaseudun Sivistysliitto on avannut Kittilään toimiston, jonka osoite on Valtatie 2-4. Toimistossa toimivat hankkeet Muutoksessa mukana Lappi ja CULT RURAL. Muutoksessa mukana Lappi -hankkeen tavoite on lisätä mm. kantaväestön ja maahanmuuttajien yhteistyötä.
CULT RURAL -hankkeen tavoitteena on kehittää Tunturi-Lapin kulttuurimatkailua                       


Maaseutu Nyt
17.12.2010 klo 15:10

Maaseudulla on paikka globaalissa maailmassa.
Onko se valmis tarttumaan mahdollisuuksiin

Suomalaisen maaseudun kansainvälistymistä pohditaan 21.1.2011 Oulussa.


MSL:n Itä-Suomen toimisto hakee koulutussuunnittelijaa
19.11.2010 klo 13:28

Nykyisen koulutussuunnittelijan siirryttyä aluepäälliköksi haemme Joensuuhun henkilöä, jonka tehtävänä on jäsenjärjestöjen koulutussuunnittelun tukeminen ja kehittäminen yhdessä jäsenistön kanssa.


Kirjoita hevostarina - osallistu kilpailuun
03.11.2010 klo 13:51
Hevosaiheinen kirjoituskilpailu "Hopsis kopsis polleamus" kokoaa hevosiin liittyviä muistoja, ajatuksia ja kokemuksia. Voit osallistua kilpailuun tositarinoin tai kaunokirjallisin tekstein. Lähetä kirjoituksesi Maaseudun Sivistysliittoon tammikuun 2011 loppuun mennessä.
Kilpailun säännöt
Lehdistötiedote


Maahengen uutuuskirjat Helsingin kirjamessuilla
19.10.2010 klo 15:40

Syksyn kirjasatoa esitellään Helsingin kirjamessuilla 28.–31.10.2010. Maahenki-kustantamon osastolla 6c78 voit tutustua uusimpiin kirjoihin luonnosta, taiteesta ja arjen kulttuurista. 
Lähetä yhteystietosi kustantamoon osoitteella maahenki@msl.fi ja liity Maahengen suorapostin asiakkaaksi. Saat jatkossa tiedot uusimmista julkaisuista sekä hyviä tarjouksia. Tutustu Maahengen kirjoihin etukäteen.


Kirjoita hevostarina - osallistu kilpailuun
19.10.2010 klo 15:35

Hevosaiheinen kirjoituskilpailu "Hopsis kopsis polleamus" kokoaa hevosiin liittyviä muistoja, ajatuksia ja kokemuksia. Voit osallistua kilpailuun tositarinoin tai kaunokirjallisin tekstein. Lähetä kirjoituksesi Maaseudun Sivistysliittoon tammikuun 2011 loppuun mennessä.
Kilpailun säännöt
Lehdistötiedote


Voiko maalla elää
14.10.2010 klo 09:37
Pohjois-Pohjanmaalla keskustellaan.

Avajaiset MSL:n toimistossa Saarijärvellä
27.09.2010 klo 14:19

Maaseudun Sivistysliiton Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskuksen
uusien toimitilojen avajaisia vietetään
torstaina 30.9.2010 klo 15-19 Saarijärvellä, Paavontie 26.

Ilmoittaudu viimeistään 24.9.


Koti maalla, käsikirja maahanmuutosta
13.09.2010 klo 15:35

Mistä kaikesta maahamuutossa on kyse?
Lataa tiedosto: "" avaa keskeisiä käsitteitä ja ohjaa ottamaan asiasta selvää.


Henkilöstövalintoja
17.08.2010 klo 09:58
MSL:n hallitus on kokouksessaan 22.6.2010 nimennyt Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskuksen määräaikaiseksi aluepäälliköksi Saarijärvelle Leena Kuhnon.
12.8.2010 olleessa hallituksen kokouksessa valittiin Itä-Suomen aluepäälliköksi Joensuuhun Timo Reko.

Verkostot perheyrittäjän apuna muutosvalmiuden haasteissa
07.06.2010 klo 11:50
Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskuksessa on projektikoordinaattorina aloittanut tradenomi, kauppatieteiden yo Heli Korhonen. Hän vastaa Keski-Suomessa toteutettavasta maaseudun yrittäjille tarkoitetusta hankkeesta Verkostot perheyrittäjän apuna muutosvalmiuden haasteissa. Hankkeessa etsitään uudenlaisia näkökulmia oman elinkeinon harjoittamiseen, kehittämiseen ja muutosvalmiuteen. Lisätietoja saa MSL:n sivuilta ja Heli Korhoselta sähköpostitse osoitteesta heli.korhonen@msl.fi tai puhelimitse numerosta 044- 5681207.


Kohtaamo.net hakee päätoimittajaa
14.04.2010 klo 12:39
Kohtaamo on keskustajärjestöjen yhteinen keskusteluun, vaikuttamiseen ja verkostoitumiseen perustuva verkkopalvelu. Haemme verkkopalvelun päätoimittajaksi oma-aloitteista, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunutta ja asiantuntevaa henkilöä.

Päätoimittaja aktivoi Kohtaamon näkyväksi mediaksi verkossa, lisää sen käyttäjäaktiivisuutta sekä tehostaa verkostoitumista käyttäjien ja päättäjien välillä. Työskentely tapahtuu omalta tietokoneelta mistä päin Suomea tahansa.


Maaseutu Nyt! -maaseutuparlamentti
08.04.2010 klo 09:22

Maaseudun Sivistysliiton hallinnoima Uutispuuro-maaseututiedotushanke järjestää Oulussa Maaseutu Nyt! –maaseutuparlamentin 4.5.2010. Parlamentissa käännetään katseet maaseudun ja kaupungin rinnakkaiseloon ja vuorovaikutukseen. Pääpuhujaksi parlamenttiin saapuu pääministeri Matti Vanhanen.


MSL:n Oulun toimisto muuttaa
24.03.2010 klo 08:53
MSL:n Pohjois-Suomen aluekeskus muuttaa uusiin toimitiloihin. Toimiston posti- ja käyntiosoite on 1.4.2010 alkaen Kirkkokatu 4 A 35, 90100 Oulu. Kaikki muut yhteystiedot säilyvät ennallaan.

Uutispuuro-maaseututiedotushanke
18.02.2010 klo 08:48

Maaseudun Sivistysliitto on julkaissut uuden nettiportaalin, joka kertoo pohjoispohjalaisesta maaseudusta. Portaalista löytyy uutisia, blogeja, maaseudun menoja ja laaja linkkilista maaseudun toimijoille. Sen kautta voi myös kysyä asiantuntijalta maaseutuun liittyvistä asioista tai osallistua erilaisiin kilpailuihin.


Tahto-kampanjan tulokset: kehitysyhteisty?? kiinnostaa suomalaisia nuoria
29.01.2010 klo 15:29

Maaseudun Sivistysliitto järjesti vuonna 2009 kehitysyhteistyötä ja eritoten YK:n vuosituhattavoitteita esittelevän Tahto-kampanjan. Näyttelyn yhteydessä tehtiin gallup-kysely, jossa mitattiin asenteita kehitysyhteistyötä kohtaan.

Kyselyn tuloksien mukaan suomalaiset nuoret suhtautuvat kehitysyhteistyöhön myönteisesti ja kiinnostuneina. Kysyttäessä "Oletko kiinnostunut kehitysyhteistyöstä ja kehitysyhteistyökysymyksistä" vastanneista 46,7 prosenttia oli joko melko kiinnostunut (32,7 %) tai erittäin kiinnostunut (14,0 %). Ainoastaan 4,6 prosenttia vastasi: en ole lainkaan kiinnostunut kehitysyhteistyöstä ja kehitysyhteistyökysymyksistä.

Maaseudun Sivistysliiton Tahto-kampanjan idea

Tahto oli valokuvanäyttely, mikä kuvasi valokuvin ja kertomuksin ihmisten arjesta kehitysmaissa. Tahto-kampanja kiersi vuonna 2009 ympäri Suomen yliopistoja ja kuntien kirjastoja.

Maaseudun Sivistysliitto sai Tahto-kampanjassaan 1281 täytettyä vastauslomaketta. Valtaosa kyselyyn vastaajista oli nuoria; 38,0 prosenttia vastaajista oli 15 -24-vuotiaita ja 70,3% alle 35 -vuotiaita. Vastaajista 66,2 prosenttia oli naisia.

YK:n vuosituhattavoitteet nuorille vieraitaTahto-kampanjan keskeinen tehtävä oli välittää tietoa YK:n vuosituhattavoitteista. Kyselyyn osallistuneista 35,9 prosenttia vastasi En tunne YK:n vuosituhattavoitteita lainkaan. 16,4 prosenttia kyselyyn vastanneista tiesi melko tai erittäin hyvin YK:n vuosituhattavoitteet.

Koulutus, terveys ja ympäristö koettiin kehitysyhteistyössä tärkeiksi 778 ihmistä eli 60,9 prosenttia vastaajista piti koulutusta erittäin tärkeänä asiana kehitysyhteistyössä. Koulutusjärjestelmien tukemisen koki melko tai erittäin tärkeänä 88,2 prosentista vastanneista. Terveydenhuollon saatavuuden ja tason parantamisen koki melko tai erittäin tärkeänä 88, 3%, Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon sekä hyvän hallinnon edistämisen koki melko tai erittäin tärkeänä 83,1 prosenttia vastanneista.

Lisätietoja

Matti Kuittinen

Koulutussuunnittelija

Maaseudun Sivistysliitto (MSL)

Gsm. 044 5681112

Mail etunimi.sukunimi@msl.fi


Hankekoordinaattori Pohjois-Savoon
04.01.2010 klo 17:00

MSL hakee hankekoordinaattoria Osaavat paikallistekijät -hankkeelle. 

Sinä, joka olet järjestö- ja kylätoimintaan perehtynyt, innostava, ilta- ja viikonlopputyötä pelkämätön maaseutumyönteinen yhteisökehittäjä, ota yhteyttä. Arvostamme alan korkeakoulututkintoa ja/tai vankkaa maaseudun järjestö- ja hanketyökokemusta sekä maakunnan paikallistuntemusta.

Työ edellyttä oman auton käyttöä. Hakuaika pe 22.1.2010 asti

 

Lisätietoja: Timo Reko 050-322 6798, timo.reko@msl.fi, www.msl.fi  - Aluetoiminta - Itä-Suomi -Työpaikat

 


Kide-valmentajia etsit?§?§n!
09.12.2009 klo 14:28
MSL hakee ammattitaitoisia valmentajia luotsaamaan Kide-Keskustaideaa valmennustilaisuuksia eri puolilla Suomea vuoden 2010 aikana!

Oletko iloinen, sujuvasanainen sekä järjestö- ja vaaliasiat tunteva henkilö, joka on valmis ilta- tai viikonlopputöihin? Ota yhteys Kide-koordinaattori Piritta Seppälään ja lähetä avoin lyhyt hakemus osoitteella: piritta.seppala@msl.fi. Hakuaika päättyy 18.12.2009 ja valmentajat koulutetaan la 16.1.2010.

Tarkemmat hakuohjeet täältä.


Matti Kalliokoski jatkaa
04.12.2009 klo 10:27
Päätoimittaja Matti Kalliokoski valittiin MSL:n edustajiston syyskokouksessa 3.12.2009 hallituksen puheenjohtajaksi seuraavaksi yhden vuoden toimikaudeksi.

PUNAINEN HAME ja muita El?§m?§nkaaritarinoita
01.12.2009 klo 13:29

Markku Hattulan toimittama kirja sisältää 40 tarinaa 18:lta kirjoittajalta kautta maan. Kirja on Maaseudun Sivistysliiton kirjoittajakoulutuksen synnyttämää satoa.

Punainen hame -kirja on rikas läpileikkaus eri ikäisten ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja tuntoja pula-ajasta tähän päivään. Se kertoo kirjoittajien elämänkirjosta, joskus kirkkaista ja joskus tummista vuosiraidoista.


Kide - keskustele, kommentoi, opi
13.11.2009 klo 10:03

Kide-Keskustaideaa on valtakunnallinen valmennuspaketti. Se on tarkoitettu kaikille paikallistoimijoille ympäri Suomen.

Kide tarjoaa mahdollisuuden tulla keskustelemaan ja kehittämään oman lähiyhteisön toimintaa yhdessä muiden kanssa. Kide antaa päivitysruiskeen keskustalaisen järjestötoiminnan hallintaan sekä vaalityöskentelyyn. Kide valmistaa sinut tiedollisesti,
taidollisesti ja viestinnällisesti järjestö- ja vaalityöhön.



14.10.2009 klo 10:27

Markku Hattula
Kristiina Svensson

Sanojen sylissä

Iloa ja itsetuntemusta kirjoittamalla

Kahden kokeneen kirjoittajan ja kirjallisuusterapiaohjaajan juuri ilmestynyt kirja opastaa lukijan

kirjoittamisen ja lukemisen eheyttävään maailmaan. Kirjassa yhdistyvät teoria, oma kirjoittaminen ja kokemus kirjallisuusterapeuttisten ryhmien ohjaamisesta. Mukana runsaasti kirjoittajien esimerkkitekstejä sekä tehtäviä. Kirjaa voi tilata Maahengestä

 


Uutispuuro - uusi maaseututiedotushanke k?§yntiin
02.09.2009 klo 15:11

UUTISPUURO- maaseututiedotushanke

Pohjois-Pohjanmaalla alkaa uusi Maaseudun Sivistysliiton hallinnoima hanke UUTISPUURO. Hankkeen päätavoite on tiedottaa maaseutuun liittyvistä asioista, erityisesti kehittämisohjelmista, rahoitusmahdollisuuksista ja toimivista hankkeista. Uutispuuron projektityöntekijänä aloitti syyskuun alusta Sanna Keskinen.

Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt TE-keskus.

Hankkeen kohderyhmänä ovat Pohjois-pohjanmaan maaseututoimijat, yrittäjät, yhteisöt, kolmas sektori ja asukkaat maaseudulla ja kaupungeissa. UUTISPUURO- hanke on syntynyt Pohjois-Pohjanmaan maaseutuverkoston jäsenten yhteisestä tarpeesta saada maaseudun ääni kuuluville niin alueellisella kuin valtakunnan tasolla.

Hankkeen päätavoite on tiedottaa maaseutuun liittyvistä asioista, erityisesti kehittämisohjelmista (Manner-Suomen maaseutuohjelma, maakunnallinen maaseutuohjelma ja alueen toimintaryhmien ohjelmat) , rahoitusmahdollisuuksista ja toimivista hankkeista.

Tiedottamisen lisäksi hankkeen toimenpiteitä ovat alueelliset maaseutuparlamentit. Parlamenttien tarkoitus on herättää keskustelua ja saada alueen luottamushenkilöt sekä kansanedustajat tietoisiksi Pohjois-Pohjanmaan maaseudun ajankohtaisista asioista ja tuoda ne myös valtakunnallisesti päättäjien ja vaikuttajien tietoisuuteen.

Tarkoitus on luoda uusi toimintamalli jossa maaseudun asukkaat/ kylät, kaupunki ja päättäjät toimivat dialogissa keskenään.

UUTISPUURO- hanke käynnistyy syyskuussa 2009. Hankkeen projektityöntekijäksi valittiin Sanna Keskinen.

Lisätietoja hankkeesta antaa aluepäällikkö Elina Vehkala 040- 5683404.



Kohtaamo.net - uuden ajan verkkopalvelu
19.08.2009 klo 16:08

Kohtaamo on ajankohtainen keskustelukanava, missä voi helposti verkostoitua, vaikuttaa ja löytää tietoa. Politiikka, yhteiskunta ja ihmiset löytyvät kaikki Kohtaamosta. Kohtaamossa tiivistyy yhteisöllisyys.

Käy kertomassa, mitä mieltä olet ajankohtaisista asioista ja vastaa päivän kysymykseen osoitteessa www.kohtaamo.net!



Verkkopalvelu on kehitetty yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton ja keskustajärjestöjen kanssa ja se avattiin käyttöön toukokuussa 2009.

Kohtaamoon rekisteröityminen on avointa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta. Rekisteröityneet voivat avata keskusteluja, kommentoida jo käynnissä olevia keskusteluja sekä täydentää tai luoda wiki-artikkeleita.

Kohtaamo tarjoaa käyttäjilleen tietoa ja ajankohtaisia keskusteluja. Kohtaamosta voi löytää myös runsaasti samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, kuin itse on.



MSL Expressit luettavissa my??s netist?§
25.06.2009 klo 15:02

Maaseudun Sivistysliiton sähköinen uutiskirje on ilmestynyt keväällä 2009 kolmen numeron verran. MSL Express lähetetään tilaajien sähköpostiin yhdeksän kertaa vuodessa ja se sisältää ajankohtaista tietoa koko MSL:n koulutus- ja kulttuuritarjonnasta.

Kaikki uutiskirjeet ovat luettavissa tekstiversioina nyt myös MSL:n nettisivuilta osoitteessa www.msl.fi/express

MSL Expressin voit tilata sähköpostiisi lähettämällä sähköpostia otsikolla "MSL Express tilaus" osoitteeseen maaseudunsivistysliitto@msl.fi. 

Seuraava MSL Express ilmestyy 2.9.2009. 



01.06.2009 klo 09:22

Kyläpäällikön perehdyttämisopas avattu

Kyläpäällikkosivusto avattiin 31.5.2009. Sivuston tarkoituksena on tuoda tietoa ja työvälineitä kylille ja kyläläisille käytännön kylätyötä palvelemaan. Kantavana teemana toimii yhteisöllisyys, jonka ympärille koulutus myös rakentuu.

Kyläpäällikkövalmennus tarjoaa perustietoa muun muassa yhdistystoiminnasta ja kokoustekniikasta, ajanhallintaa unohtamatta. Läpi käydään myös ryhmätoimintaa ja ryhmässä vaikuttavia ilmiöitä. Sivuston kulmakivenä toimii kyläsuunnittelijan työkalupakki, johon on kerätty erilaisia ideointi- ja ongelmanratkaisumenetelmiä. Tulevaisuuden verstas-menetelmän avulla esimerkiksi opitaan tekemään kylälle oma kyläsuunnitelma. Tarkoituksena on innostaa kyläläiset toimimaan yhteisönä kylänsä puolesta.

Katso Opintotoiminta/Kylätoiminta/Kyläpäällikkövalmennus

Sivusto on toteutettu yhteistyössä Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston kanssa.


Maanviljelij?§n unelma
20.05.2009 klo 11:00

Näyttely Salon taidemuseossa 23.5.–23.8.2009

 

Salon taidemuseon kesän 2009 suurnäyttely Maanviljelijän unelma on läpileikkaus suomalaisen agraariyhteiskunnan sielusta ja kulttuurimme juurista.

 

Maanviljelys on Suomessa katoavaa kulttuuria. Erilaisten EU-säädösten myllertäessä Suomen maataloutta ja sen elinehtoja maanviljely elinkeinona kutistuu. Pellot laitetaan pakettiin ja samalla katoaa monta unelmaa maasta, yhteisöllisestä elämänmuodosta ja mullan tuoksusta.

 

Maaseudun Sivistysliiton ja Salon taidemuseon yhteistyössä tuottama näyttely sisältää uusia ja vanhoja kuvia suomalaisesta kulttuurimaisemasta, maaseudusta ja maanviljelystä – elävästä elämästä, joka oli vielä jokin aika sitten meitä kaikkia lähellä, mutta joka on katoamassa nopeutuvalla tahdilla. Esillä on installaatioita, valokuvia, videoita, veistoksia ja maalauksia.

 

Näyttelyn taiteilijoita ovat Victor Westerholm, Unto Koistinen, Martina Motzbäuchel, Henrik Dunker & Yrjö Tuunanen, Pekka Turunen, Hannu Pakarinen, Matti Saanio, Tapio Heikkilä, Radoslaw Gryta, Miina Äkkijyrkkä, Inka Nieminen, Ismo Kajander, Alpo Koivumäki, Anni Rapinoja, Reijo Kela, Anna Retulainen, Niilo Hyttinen, Yrjö Ollila, Ilkka-Juhani Takalo-Eskola, Heikki Tuomela, Sampsa Virkajärvi, Jenni Tieaho ja Päiviö Pyöttiälä. Näyttelyn kuraattorina on toiminut filosofian tohtori Tuula Karjalainen.

 

Uusin teos valmistui juuri avajaisten kynnyksellä taidemuseon piha-alueelle kävijöitä vastaanottamaan. Kyseessä on Reijo Kelan installaatio Kesäparlamentti, 200 hahmoa, jotka seisovat kesän ajan taidemuseon edustalla päättämässä viljelijöiden ja meidän kaikkien asioista. Yhteisöllisen teoksen syntyyn ovat kansalaiset voineet osallistua lahjoittamalla hahmoille vaatteita.


Vuoden opintoteon palkinto Yrj?? Sep?§nmaalle
06.05.2009 klo 16:48

Maaseudun Sivistysliiton edustajisto palkitsi 6.5.2009 professori Yrjö Sepänmaan Vuoden opintoteko -palkinnolla. Tunnustus annettiin Sepänmaalle hänen johtamastaan ympäristöestetiikan konferenssien sarjasta.

 

Konferenssien tarkoituksena on ollut tutkijoiden, taiteilijoiden sekä ympäristöalan ammattilaisten kansainvälisen vuoropuhelun herättäminen. Tavoitteena on ollut, että esteettiset näkökohdat otettaisiin paremmin huomioon hallinnossa, ympäristön suunnittelussa ja opetuksessa.

 

”Yrjö Sepänmaa on oivaltanut oppimisen monialaisena ja moniaistisena tapahtumana, jossa tieto, elämykset, mielikuvat ja erilaisten näkemysten kohtaaminen synnyttävät uuden oppimista. Oppimisen tavoitteena on ollut vaikuttavuus käytäntöihin, muutoksen synnyttäminen. Tapahtumat ovat olleet ympäristökasvatusta parhaimmillaan”, toteaa MSL:n hallitus.

 

Konferensseissa ovat yhdistyneet tiede, taide ja käytännön ympäristöasiat. Aiheina ovat olleet maisema, metsä, suo, vesi, pelto, kallioperä sekä lopulta taivas ja avaruus. Sarja alkoi kesällä 1994 Kolilla ja päättyi keväällä 2009. Keskeiset järjestäjät ovat olleet Joensuun yliopisto ja Maaseudun Sivistysliitto.

 

Konferensseihin liittyy Yrjö Sepänmaan päätoimittama kirjasarja, jonka ansiosta konferenssien anti tallentuu ja leviää laajoille yleisöille. Sarjan kustantajana toimii Maahenki Oy.


EU P??hin?§t pirtill?§
20.04.2009 klo 06:32

Maaseudun Sivistysliiton EU-tiedotuskampanja, EU pöhinät pirtillä käynnistyy keskiviikkona 22.4. Kampanjan aikana, 22.4 - 19.5 järjestetään seitsemän tilaisuutta ympäri Suomea. Pöhinät pirtillä -kampanjan avulla herätetään yleistä mielenkiintoa ja keskustelua Euroopan unionista ja parlamentin vaaleista.

EU pöhinät pirtillä -tilaisuuksissa käsitellään mm. ympäristö- ja energiakysymyksiä, vapaata liikkuvuutta sekä taloutta ja työllisyyttä. Tilaisuudet toteutetaan paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat luonnollisesti. Tilaisuuksissa on puhisevasti vellovan yleisömeren lisäksi paikalla 3-4 asiantuntija-alustajaa.

Lue lisää osoitteesta pöhinätpirtillä.fi ja tule kanssamme pöhisemään!

EU Pöhinät pirtillä kampanjaohjelma:

Rovaniemi 22.4. Sampokeskus klo 15-17

Joensuu 28.4. Iso Myy klo 15-17

Jyväskylä 29.4. Kauppakeskus Forum klo 15-17

Kempele 4.5. Zeppelin klo 15-17

Tampere 13.5. klo 15-17

Kuopio 18.5. klo 11-13

Helsinki 19.5. Vanha ylioppilastalo klo 15-17     




16.04.2009 klo 09:01

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Reijo Kelalle ja Maahengen kirjalle

Tanssitaiteilija, koreografi Reijo Kela sai 15.4. tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhteiskunnallisesti kantaa ottavista ja ajatuksia herättävistä tanssiproduktioistaan. Maaseudun Sivistysliitto on yksi Kelan pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. Tanssijan on nähty esiintyvän MSL:n tapahtumissa milloin soilla ja metsissä, milloin juhlissa ja taidenäyttelyissä.

Tiedonjulkistamisen palkinto kohdentui tanssijan lisäksi myös hänestä kertovaan kirjaan "Hetken kannattelija – Ainutkertaisia tanssihetkiä Reijo Kelan kanssa". Kirjan on kustantanut Maahenki Oy ja se ilmestyi syksyllä 2008.

Palkitsemisen perusteluissa todetaan kirjasta mm. seuraavaa:

"Hannele Jyrkkä ja teoksen kirjoittajat ovat koonneet koreografi-tanssija Reijo Kelasta kirjan, joka ei ainoastaan dokumentoi hänen jo 35 vuotta jatkunutta taiteilijan uraansa, vaan herättää sen käänteentekevät hetket uudelleen eloon. Näin tapahtuu myös niille esityksille, joita alun perinkään ei ole elävänä nähnyt."

"Hetken kannattelija -kirjaa lukiessaan ja katsoessaan vakuuttuu esittävän taiteen yksityisestä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Graafisesti upea teos on nostalgiaan vaipumatta taiteilijan puolella. Taiteilijan työhön ja tanssijan kehoon ladattu tieto tulee vaivattomasti ja syvällisesti julki."



09.03.2009 klo 09:58

Maaseudun naiset täynnä tahtoa, voimaa ja luovuutta
MoniNainen emäntä -kirjoituskilpailun voitto Kangasniemelle

Suomen maatalousmuseo Saran, Maaseudun Sivistysliiton ja Maaseudun Tulevaisuus -lehden järjestämän MoniNainen emäntä -kirjoituskilpailun palkinnot jaettiin naistenpäivän alla 5.3.2009 Loimaalla. Saapuneiden 553 kilpailutekstin joukosta palkittiin kahdeksan.

Kilpailun voittaja on 32-vuotias agrologi Anu Ellä Kangasniemeltä. Tuomariston perustelujen mukaan Anu Ellän kirjoitus "Olen minä täällä!" henkii syvää maahenkeä. Se on kielellisesti rikas ja kirjallisesti valmis teksti, joka kuvaa hienosti emännyyden eri toteuttamistapoja henkilökohtaisesti koettuina.

Toiseksi kilpailussa kipusi emäntä Riitta Mikkola Salosta runokoosteellaan "Sadonkorjuusonaatti". Sen tekstit tarjoavat upeita kiteytyksiä emännän arjesta kipeitäkään aiheita kaihtamatta. Kolmannen palkinnon vei koskettava lehmistä luopumisen kuvaus "Pääsiäisestä pääsiäiseen", jonka kirjoittaja on emäntä Jaana Kumpulainen Lapinlahdelta.

Tuomariston mukaan kilpailutekstien runsas määrä, hyvä laatu ja ansiokas sisältö osoittavat, että maaseudun naisissa on paljon luovaa potentiaalia. Kokonaisuutena saapuneet tekstit muodostavat myös arvokkaan aineiston, joka taltioi maaseudun naisten arkea ja historiaa. Tekstit tallennetaan Suomen maatalousmuseo Sarkaan ja ovat siellä tutkijoiden käytössä. Valikoima kilpailutöistä julkaistaan keväällä Maahengen kustantamana kirjana, jonka toimittaa Kirsti Manninen.



02.03.2009 klo 15:57
Taivaan ja avaruuden estetiikka

Ympäristöestetiikan 7. kansainvälinen konferenssi

järjestetään 26.–28.3.2009 Valamon luostarissa Heinävedellä

Konferenssi sopii esimerkiksi luonnontieteiden, uskonnon, estetiikan, kulttuurihistorian ja taiteiden parissa työskenteleville. Kohderyhmää ovat niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin hallinnossakin toimivat. Tilaisuus on avoinna myös alan opiskelijoille ja harrastajille.

Luentojen ohella konferenssi sisältää taideantia ja luostarin miljöössä tehtäviä retkiä taivasalle.

Pääjärjestäjänä on Joensuun yliopisto ja yhteistyökumppaneina ovat Pohjois-Karjalan Kesäyliopisto, Valamon luostari, Valamon kansanopisto ja Maaseudun Sivistysliitto

Lisätietoja

Kaksi uutta koulutussuunnittelijaa MSL:oon
20.01.2009 klo 12:15

Maaseudun Sivistysliitto on palkannut kaksi koulutussuunnittelijaa
vastaamaan Keskustajärjestöjen kouluttamisesta.

Matti Kuittinen, 27, siirtyi maaseuvulta kirkonkylälle. Kuittinen on aiemmin toiminut mm. Etelä-Karjalan Keskustanuorissa toiminnanjohtajana, Pohjois-Karjalan Keskustanuorten puheenjohtajana ja hän toimii edelleen kotikuntansa Tohmajärven kunnanvaltuutettuna. Koulutukseltaan Kuittinen on yhteiskuntatieteiden maisteri ja mentaaliltaan kentällä ihmisten parissa viihtyvä kylän poika.

Piritta Seppälä, 31, astui tehtävään Keskustanuorten järjestöpäällikön paikalta, missä hän ehti toimia kaksi vuotta. Viestinnän amk-tutkinnon suorittaneella Seppälällä on järjestö- ja kouluttajakokemusta niin työ- kuin urheilumaailmasta. Työn tärkeimpinä motivaattoreina hän pitää ihmisten kanssa toimimista, tavoitteellisuutta ja toiminnan kehittämisen
mahdollisuutta.

Työparina toimivat Kuittinen ja Seppälä aloittivat tehtävissään maanantaina 19.1.2009. Seppälän vastuulla on pääsääntöisesti Keskusta rp:n koulutus ja Kuittisella muut
Keskustajärjestöt.
 



15.01.2009 klo 11:42

Mielin, kielin

Oman elämän jäsentäminen kirjoittamalla ja puhumalla lähijaksoilla ja verkkoryhmässä auttaa usein ulos masennuksen ja yksinäisyyden kierteestä. Mielin, kielin – dialogista digitarinaan on Terveyden edistämisen keskuksen tukema hanke, jossa ovat MSL:n lisäksi mukana Mieli Maasta ry ja Lomayhtymä ry.

Nyt hankkeen kolmantena toimintavuotena aloittavaan uuteen ryhmään voidaan ottaa 20 henkilöä. Hakijoita on vähintäänkin kaksinkertainen määrä, joten tarvetta toiminnalle näyttää olevan. Uusi ryhmä kokoontuu helmikuussa aloitusjaksolle Runnin Kylpylään Iisalmeen.

- Tärkeintä oman elämän solmuja avattaessa on vertaisryhmän tuki, unohtamatta tietenkään ammattitaitoisia ohjaajia, joita meillä on ollut ilo saada toimintaan mukaan, sanoo hankkeen vetäjä, kirjallisuusterapiaohjaaja, kirjailija Markku Hattula.

- Masennuksesta puhutaan jo kansantautina, ja kaikki mikä sen vähentämiseksi voidaan tehdä, on kansanterveydellisesti mitä arvokkainta työtä. Kiittävä palaute auttaa jaksamaan, Markku Hattula jatkaa.


Matti Kalliokoski jatkaa
08.12.2008 klo 12:33

Edustajiston kokouksessa 4.12.2008 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi yksimielisesti päätoimittaja Matti Kalliokoski. 



19.11.2008 klo 09:20

Muutoksessa mukana – monikulttuurisuushankkeen käynnistysseminaari

25.11.2008, Oulu Hotelli-ravintola Lasaretti klo 10-15

Päivän aikana perehdymme asiantuntijoiden johdatuksella siihen, millainen on monikulttuurinen Pohjois-Pohjanmaa.

Etenemme päivän aikana yleisestä yksityiseen – kuulemme kuinka kunnat kotouttavat, mitä maahanmuuttajuus merkitsee maahan muuttaneille tutkimuksen valossa sekä kuinka maahan muuttanut määrittelee itse itsensä.

Lisätietoja:
Virpi Harilahti-Juola
Projektikoordinaattori
Muutoksessa Mukana – monikulttuurisuushanke
virpi.harilahti-juola@msl.fi
puh. 044 568 11 15



18.09.2008 klo 15:04

Pohjois-Pohjanmaan malli- monikulttuurinen maaseutu!

Maaseudun Sivistysliiton Pohjois-Suomen aluekeskus on käynnistänyt uuden ESR-osarahoitteisen Muutoksessa Mukana- hankkeen Pohjois-Pohjanmaalla.  Hankkeen tavoite on toteuttaa kaksisuuntaista kotouttamisohjelmaa, mikä tarkoittaa maaseudulla asuvien maahanmuuttajien nykyistä parempaa integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä valtaväestön asennetyön kehittämistä.

Kohderyhmänä ovat maaseudun maahanmuuttajat, maaseutuyrittäjät ja valtaväestö. Toimenpiteet ovat koulutus, työharjoittelu ja työnohjaus sekä maahanmuuttajille että maaseutuyrittäjille. Toteutusaikataulu on 9/2008 - 1/2011.

Lisätietoja projektikoordinaattori Virpi Harilahti-Juola puh. 044-5681115 tai aluepäällikkö Elina Vehkala 040-5683404.

Lisätietoja hankkeesta tästä


MoniNainen em?§nt?§ -kirjoituskilpailu
29.08.2008 klo 09:03

 

MoniNainen emäntä -kirjoituskilpailu jatkuu vuoden loppuun.
 
Tarkoituksena on saada talteen mahdollisimman monia tosipohjaisia kuvauksia niin emäntien kuin muidenkin maaseudun naisten arjesta ja sen muutoksista eri ajoilta. Kirjoittajien toivotaan kertovan muun muassa siitä, millaisia töitä , toimia ja rooleja päivään kuuluu, miltä elämä maalla tuntuu ja miten se on vuosien varrella muuttunut. Nimimerkillä varustetut kirjoitukset lähetetään osoitteella Suomen maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, Loimaa
 
Lisätietoja: Kulttuuritoiminta > kirjoituskilpailut

 

 

 

 


T?§m?§ on jussia! Uusi tulkinta seitsem?§n veljeksen tarinasta
17.06.2008 klo 11:00

Vesa Tapio Valon sovittama ja ohjaama "ilosteleva elämänkertomus seittemästä miehestä" räväyttää estradille veljesten tarinan, joka kerrotaan tanssin, teatterin, musiikin ja sirkuksen keinoin.

Suurtuotannossa esiintyjiä nähdään lavalla kolmisenkymmentä, suuri osa heistä tanssiryhmä Tsuumin riveistä. Uusi tulkinta Kiven romaanista nostaa veljesten rinnalle myös vahvat naiset, mm. veljesten äidin, Männistön muorin, Mustalais-Kaisan ja Nurmijärven kirkon madonnan.

Tanssivat ja laulavat veljekset nähdään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 13.7. alkaen viidessä näytöksessä sekä Täydenkuun tanssit -festivaalilla Pyhäsalmella 25.7. Esityksen tuottajatahoina toimivat yhteistyössä Taideosuuskunta Tsuumi ja Maaseudun Sivistysliitto ry.

Lisätietoja


Taiteen tiet 2008 - Hiidentie
16.06.2008 klo 10:06
Vanha Hiidentie on noin 25 kilometrin pituinen reitti Salon, Perttelin ja Kiikalan kuntien alueella. Sen varrella nähdään kesän 2008 aikana ympäristötaideteoksia, joita ovat toteuttaneet Kuvataideakatemian Paikka- ja tilannesidonnaisen taiteen ja Teatterikorkeakoulun Esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelmien opiskelijat.       

Näyttelyreitti noudattaa rautakautista Uskelanjoen länsi- ja pohjoispuolen joenrantoja myötäilevää Hiidentietä. Reitin historia, paikat ja maisemat tunnelmineen ja tarinoineen peilautuvat nuorten taiteilijoiden kekseliäissä teoksissa.

Reitti kuuluu Tarja Ervastin ja Johanna Hammarbergin ideoimaan nelivuotiseen Taiteen tiet -ympäristötaidehankkeeseen. Hankkeen tuottaa Maaseudun Sivistysliitto.

 

http://www.taiteentiet.fi/


Maija-Liisa Pyykk??sest?§ vuoden opintotoimija
06.05.2008 klo 14:12

Maaseudun Sivistysliitto on valinnut järvenpääläisen Maija-Liisa Pyykkösen vuoden opintotoimijaksi. Vuoden opintotoimija on erityisen aktiivisesti toiminut vapaan sivistystyön kentässä, käyttänyt toiminnassaan MSL:n palveluja ja tuonut joitakin uusia, kansalaisia hyödyntäviä elementtejä mukaan vapaaseen sivistystyöhön, innostanut ja tukenut ihmisenä kasvua toimintaympäristössään. 
Vuoden opintotoimijalle luovutettiin Alkio-mitali MSL:n edustajiston kokouksessa tiistaina 6. toukokuuta.

- Vien tämän heti torstaina meidän opintoryhmäämme ja näytän, että tämän me ansaitsimme, totesi Pyykkönen iloisena saamastan huomionosoituksesta.


Sivistysty?? (FM Seppo Niemel?§)
07.02.2008 klo 10:30
Mitä on nykyajan sivistystyö?
Näitä ajatuksia pohtii ja ratkaisua esittää FM Seppo Niemelä 7.2.08 julkaistussa kirjassa Sivistystyö.
 
Kirjan voit tilata Maaseudun Sivistysliitosta, Marjatta Hakkarainen p. (09) 751 2020 tai marjatta.hakkarainen(at)msl.fi. Veloitamme tilaajilta vain lähetyskulut.
 

Maamerkki-asiakaslehti
06.02.2008 klo 09:55

Maamerkki-asiakaslehti on ilmestynyt. Tilaa omasi ilmaiseksi maaseudunsivistysliitto(at)msl.fi.

Tästä  linkistä voit ladata luettavaksi Maamerkin pdf-tiedostona: Lataa tiedosto: "Maamerkki 2008"

 


P?§?§toimittaja Matti Kalliokoski jatkaa liiton puheenjohtajana
11.12.2007 klo 09:58

MSL:n edustajiston kokous 29.11. valitsi liiton hallituksen vuodelle 2008.

Lisää aiheesta.


P?§?§ministeri Matti Vanhaselle Alkio-mitali
29.11.2007 klo 11:16


Maaseudun Sivistysliitto (MSL) luovutti huomionosoituksensa, ison Alkio-mitalin, vuosina 1998–2003 järjestön puheenjohtajana toimineelle Matti Vanhaselle.

Lisää aiheesta.


Selvitys vapaan sivistysty??n opintojen vaikutuksista opiskelijoiden el?§m?§?§n
28.11.2007 klo 10:24

Vastaa vapaan sivistystyön vaikutuksia kartoittavaan kyselyyn.

Kyselyn tavoitteena on arvioida niitä hyötyjä ja vaikutuksia, joita ns. vapaan sivistystyön oppilaitoksissa opiskelu saa aikaan. Hyödyt ja oppiminen voivat liittyä vapaa-aikaan ja ihmisenä kasvamiseen, työelämään ja ammattitaitoon, yksilön omaehtoiseen kehittymiseen tai kansalaisena toimimiseen.

 Kyselyyn pääset tästä.


Tarjolla EU-tietoutta
27.11.2007 klo 12:39
Mitä EU tekee ja kuinka se toiminnallaan vaikuttaa minun elämääni? Kuinka EU näkyy arjessani? Mikä on 50-vuotiaan unionin merkitys ja tehtävät tänä päivänä?
 
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin etsitään vastauksia Maaseudun Sivistysliiton järjestämässä seminaarissa Perjantaina 30.11.2007 klo 16.00 alkaen os. Apollonkatu 11. Helsinki.
 
Asiantuntijoina europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki sekä opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksikön projektijohtaja Jari Jokinen.
 
Tilaisuuteen vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kuntavaikuttajan haku on alkanut!
08.10.2007 klo 10:30

Kuntavaikuttaja on kaikille kuntien päättäjinä toimiville tai päättäjiksi aikoville tarkoitettu koulutusohjelma. Jos kunnallinen päätöksenteko kiinnostaa - olet hakemamme henkilö. Koulutus tehostaa vaikuttamis-, esiintymis- ja viestintätaitoja sekä perehdyttää kampanjointiin.

Koulutuksen hakuaika on 1.10.-14.12.2007. Koulutukseen sisältyy neljä lähiopetusjaksoa, joista ensimmäinen on 26.-27.1.2008 ja viimeinen 30.-31.8.2008. Koulutuksessa on huomioitu lähestyvät kunnallisvaalit.

 

www.msl.fi/kuntavaikuttaja


Skr?§pp?§ys saapuu Suomeen
08.10.2007 klo 09:44

Leikekirjan tai muistoalbumin tekeminen on maailmalla suosittu harrastus. Englanniksi harrastuksen nimitys on scrapbooking, meillä sitä kutsutaan skräppäykseksi. Maahenki-kustantamo on julkaissut aiheesta ensimmäisen suomenkielisen virikekirjan Nyt skräpätään sekä täytettävän muistoalbumin Oman kirjan.

www.maahenki.fi


Vaikuta.Nyt
03.09.2007 klo 11:05

Vaikuta.Nyt on 15-35-vuotiaille nuorille suunnattu koulutus, jonka tavoitteena on rohkaista nuoria osallistumaan, kyseenalaistamaan, ottamaan kantaa ja vaikuttamaan.

Koulutus käynnistyy lokakuussa 2007 kahdeksalla alueella ympäri maata. 

Ilmoittautuminen on vielä käynnissä ja jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tervetuloa mukaan. Joku päättää aina.

www.msl.fi/vaikutanyt


Oman el?§m?§ns?§ ihminen - Voimavarana taide, n?§yttely ja kirja kehitysvammaisten taiteesta
21.08.2007 klo 10:30

Oman elämänsä ihminen – Voimavarana taide on Pieksämäellä toimivan Vaalijalan kuntoutuskeskuksen 100-vuotisjuhlaan liittyvä kansainvälinen näyttely ja samaa nimeä kantava kirja. Sekä näyttely että kirja ovat osa Vaalijalan kuntayhtymän ja Maaseudun Sivistysliiton Voimataide-hanketta, jonka tavoitteena on luoda ja kehittää kehitysvammaisten ja muihin eritysryhmiin kuuluvien mahdollisuuksia taiteelliseen ilmaisuun. Näyttely on avoinna 22.8.-30.9.2007 Kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä.

LUE LISÄÄ KULTTUURITOIMINTASIVUILTA



13.08.2007 klo 10:30

MSL aloittaa maahanmuuttaja-aiheisen hankkeen Oulun seudulla Opetushallituksen rahoituksella. Selvitys- ja verkostoitumishanke koskettaa kolmatta sektoria maahanmuuttajien aikuiskouluttajana. Hankkeesta vastaa syksyn ajan Virpi Harilahti-Juola, joka toimii Oulun toimistolla.

Pohjolan talonpoikais- ja osuustoimintajärjestö NBC valitsi kokouksessaan Jyväskylässä 9.8. kulttuuripalkinnon saajaksi Maaseudun Sivistysliiton kulttuuritoimenjohtajan Liisa Heikkilä-Palon.

Lataa tiedosto: "Liisa Heikkilä-Palon puhe"



31.07.2007 klo 08:50

Tillari-galleria, Nivala 30.7. - 7.9.2007
Nivalan Tillari-galleriassa esitellään pohjoispohjalaista ITE-taidetta virtuoosimaisista ja huomoristisista pienoisvestoksista herkkiin maalaisnostalgioihin.

ITE Jokivarsilla


Uusia toimijoita Eerikinkadun tiloissa
20.06.2007 klo 18:11
MSL on saanut alivuokralaisikseen joukon merkittäviä yhteiskuntatoimijoita. Helsingin keskustoimiston tilojemme yhteydessä sijaitsevat nyt myös Edistysmielisen tutkimuksen yhdistyksen, joka ylläpitää Ajatuspaja e2:sta, Edistyksellinen Tiedeliitto ry:n sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran toimistot. Tervetuloa tutustumaan Eerikinkatu 28:n viidennen kerroksen väkeen ja tiloihin!  

Suomen Kyl?§toiminta on MSL:n uusi j?§sen
27.04.2007 klo 11:24

Suomen Kylätoiminta SYTY ry on liittynyt Maaseudun Sivistysliiton jäseneksi. SYTY kokoaa kylien ja asukasyhdistysten toimijat ympäri Suomen yhteen.