MSL Kulttuuritoiminta |
ITE asemallaTäyttä ITE-taidehöyryä Suolahden Wanhalla AsemallaLehdistötiedote 25.6.2009 ITE asemalla -näyttely
Suolahteen matkanneita puuhahmoja ovat muun muassa Väinö Paanasen Pihtiputaan nainen ja Urho Leppäkankaan nyrkkeilijä Karstulasta. Kivijärveläisen Olli Turpeisen korkea peltiruusu pihalla rönsyää hohtavana. Äänekosken seudun itseoppineista taiteilijoista näyttelyssä on esillä Sari Hytösen ja Regina Oksasen lintuja sekä Esa Ohvon puuteoksia. ITE-taide on usein materiaalilähtöistä ja ammentaa aiheitaan huumorista, kansan ihmisistä, luonnosta ja kierrätyksestä. Kivijärveläisen Olli Turpeisen korkea peltiruusu pihalla rönsyää hohtavana, ja aseman sisälle kattoon on lennähtänyt karstulalaisen Keijo Niemisen tuohiasusteita. Karstulalaisen Niilo Poikosen puureliefit edustavat perinteisempää kansantaiteellista veistotaitoa. Wanhan Aseman sali täyttyy linnuista, erityisesti pöllöistä. Pöllörunsaudessa kukkii koko ITE-tekemisen intohimoinen hauskuus ja mielen hyvinvointia lisäävä vaikutus. Suolahden Wanhan Aseman näyttely on osa ITE esillä pohjoisessa Keski-Suomessa -hanketta, jota toteuttaa Maaseudun Sivistysliitto ja rahoittaa Viisari LEADER. ITE-taiteeksi ryhdyttiin kutsumaan suomalaisten itseoppineiden taiteilijoiden teoksia, kun nykykansantaiteilijoiden teoksia esiteltiin yleisölle Suomessa vuonna 2000. ITE-termi tulee sanoista itse tehty elämä, mikä kuvaa hyvin tekijöiden omaperäistä elämäntapaa, josta taiteen tekeminen on yksi osa. ITE-taidetta esillä myös Viitasaarella ja Kinnulassa www.msl.fi/kulttuuritoiminta > Näyttelyt 2009. Lisätietoja: Elina Vuorimies, hankekoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto, Kaustinen. P. 040–864 4475.
|