Kirjautuminen palveluun



Kyläpäällikkövalmennus

1. Kyläpäällikkyys

Kuka on kyläpäällikkö

Kyläpäällikkö on kyläläisten yhteisessä kokouksessa aina vuodeksi kerrallaan valitsema henkilö. Se on luottamustehtävä, johon usein joudutaan, mutta ihanteellisimmillaan tehtävä, johon hakeudutaan. Kyläpäällikkö on kyläläisten valtuuttama kylän johtaja, luotsaaja, jonka johdolla kyläläiset saavuttavat yhdessä hyväksymänsä kehittämistavoitteet.

Kyläpäällikkö on johtaja ja tiimin vetäjä riippuen tilanteesta, kylän kulttuurista ja ryhmän antamasta valtuutuksesta. Hän on kylän keulakuva, jonka tehtävänä on olla kylän edustaja ulospäin, joskus toimia jopa lobbarina kuntaan päin. Hänen tehtävänsä on yhdessä kylän hallituksen kanssa motivoida ja innostaa kylä toimimaan yhdessä aktiivisesti yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Jaksaminen keulakuvana edellyttää, että kyläpäällikkö tuntee kylän asukkaat ja silloin tehtäviä voidaan jakaa sen mukaan millaista osaamista kylällä löytyy. Yhdessä tehden myös verkosto kasvaa ja vaikuttamisen kanavat lisääntyvät.

Kyläpäällikönä kasvamisen ja kehittymisen tueksi voit tutustua oppaan avulla kyläpäällikkön tehtäviin, yhteisöjen johtamiseen ja motivointiin sekä ennenkaikkea oman ajankäyttösi hallintaan ja jaksaminen!

                                           

                                                 Lähde mukaan oppimisen poluille!